"Minä olen tähti, viimeisen aamun"

Vähemmän sanottavaa kuin eilen. Olin siellä köpiksessä Miku-sedän kanssa ja siellä oli paljon mielenkiintoisia anarkisteja ja akivisteja. Juotiin loputtamasti kaljaa ja haukuttiin systeemiä. Unohdan jatkuvasti, että ei minun tarvitse tässä iässä tietää kaikkea eikä minun tarvitse osata vastata kaikkiin kysymyksiin. On sellanen olo, että pitäis tehdä jotain, mutta mitä? En nyt jaksa taistella. Kylmä ja tunteeton paskaelämä. Huomenna matkaan Kemiin, siellä jutellaan ja kokoustellaan siitä minun työharjottelusta Tansaniassa ja suunnitellaan reissua yhdessä Pohjoisen alueen koulujen kanssa. Ootan sitä innolla, vaikka minun pitää näillä näkymin ottaa ainakin neljä rokotuspiikkiä. Hyi. Kemistä pendoliinolla Helsinkiin ja matkalla juonitaan tulevan kokouksen teemoja. Helsingistä sitten sunnuntaina risteiylle Tallinnaan ja sitten maananataina kotiin. En kyllä selviä tuosta. Olen matkustellu jo useita viikkoja, enkä ole ehtiny levähtää ja lukea kokeeseen. PRIORISOINTIA he sanovat, mutta kaikki ovat yhtä tärkeitä. Haluan sihteerin. Just nyt!Ja sitten seuraavana viikonloppuna olisi net tyttöjen pirskeet Torniossa. En tiedä miten selviän sieltäkään. Lauantaina pitää olla sitten aamupäivällä Oulussa kun on yt-harkat. Näytelmän pitäis olla jo aika hyvässä kuosissa silloin. Vaikka en mie siitä muutenkaan odota kovin hyvää. Ei ole intohimoa. Ei kiinnosta, sori hei. Ehkä seukkiviikolla. Ja niin. Täysin tunteeton olo. Enkä voi sille mitään. Ei ole mitään syytä olla iloinen tai surullinen. Ahdistaa lähinnä ja vituttaa. Aina pitää tapella mesessä ja puhelimessa kaikkien kanssa ja saan kuulla siitä, että draamaan liikaa. NO ENTÄ SITTEN. Ehkä se on minun tapa elää eikä minun tartte muuttua. Saatana. Vittu, kun pitää hukkua tällaiseen epätoivoiseen kierteeseen jossa aina tuntuu siltä, ettei ole ulospääsyä. Jokainen hymy on väkisin hymyilty ja kuunteleminen on vain nyökkäilyä. EI KIINNOSTA MIKÄÄN. Hajottaa. Ei siis masennus, tähdennän, vaan yksinkertaisesti turhauttaa. Katkaisin aamulla avaimen pyöränlukkoon ja myöhästyin tunnilta. Se olikin hassu juttu, kun se ei edes yhtään ärsyttänyt. Ei suututtanut, ei tehnyt mieli potkia seinä tai mummoja. Olin vain, että jaa. No lähenpä kävelemällä. Mikä sitten on pielessä... Varmaan infoähkä niminen tilanne, jossa liika tietoteoria saa hämilleen ja tukkoon, jolloin ei kykene sisäistämään kaikkea ja sitten pelkää että on pahasti ymmärtänyt jotain väärin. Nyt puhun siis valtio-opin historiallisesta itsensäsäilyttämisstrategiasta, joka on kapitalismin kriisin ja immateriaalisen älytyöläisyyden vuoksi menettämässä otettaan kontrollista, mutta pysynee edelleen kasassa pseudotodellisuutta luovan viestintäkoneiston avulla. Mutta tulee kaatumaan, kun vallankumouksen subjekti kirkastuu (pariisin mellakat) ja havaitsee vihdoinkin kynytyksen ja hämmentävällä tavalla kasvaneen uuden valtansa kun pääoma onkin nykyään juuri OMAN PÄÄN SISÄLLÄ, tietona, kollektiivisena muistina esim. innovaatiot ja idean toimivuuden testaaminen erilaisissa tietoyhteisöissä (yritykset, tietoyhteiskuntakonseptit, mediahässäkät, opetustyö). Ja silleen. En osaa vielä kunnolla selittää tätä, mutta on se postmodernin valtion hajoaminen ja prekariaatti aika monimutkaisia juttuja.Kyllä nyt maistuis kahvi. Varmaan jatkan taittoa kohta ja kirjoitan sähköpostin, jossa houkuttelen uusia opiskelijoita opiskelijatoimintaan mukaan, tietenkin sillä edellytyksellä, että minä pidän machiavellimäisesti vallan ja kontrolloin muita mieleni mukaan. Näyttää siltä, että valta oikeasti tosiaankin korruptoi ja minä korruptoidun helposti. En usko Weberiläiseen maailmanjärjestykseen tai Platonilaiseen oligargiaan, mutta kyllä se niin on, että valta on otettava, mutta siitä on myös tiedotettava, että mitä vallalla tehdään. Se, että joku on häikäilemätön, kannattaa ottaa positiivisena siinä mielessä, että se ainakin nostattaa vastarintaa ja se on suotavaa, jopa luvallista... Lolz.